Tiistaina 11.Huhtikuuta, Chantaburi
11.04.2006
32 °C
Oli viime postauksessa niin helposti taas sanottu, etta otaNpa tuosta bussin ja suuntaan kohti Chantaburia. Kaytanto olikin sitten taas tyylia Thai. Mikaan ei tuntunut toimivan niinkuin pitaisi, mutta kaikki jarjestyi lopulta kuitenkin parhainpain.
Olin pyytanyt yhta tyttoa kirjoittamaan lapulle thaiksi mopokuskia varten etta haluan sille linkka-asemalle, mista bussit lahtee Chantaburiin. Tytto jo kylla sanoi etta ei se oikeastaan mikaan linja-autoasema ole, mutta mopopoitsun pitaisi kylla ymmartaa etta mihin mut jattaa. Antaessani paivakaskyn kyyditsialle han ei kuitenkaan tiennyt mihin mut veisi. Aikansa se siina kavereiltaan kyseli ja lopulta paastiin matkaan. Hammastykseni oli keskinkertaista suurempi, kun kaveri jatti mut "asemalle" jonka virkaa ajoi yksi puupenkki ja paivavarjo?? Palloilin siina aikani ympariinsa ja yritin etsia jotain joka saattaisi muistuttaa lipunmyynti kojua, muttei mitaan senkaltaista nakynyt lahimaillakaan. Kysyin vihdoin yhdelta kaverilta joka naytti suunnileen silta etta parhaimpana paivana muistaa oman nimensa etta taaltako sinne Chantaburiin paasee? Han siihen vastaamaan taatusti ainoalla osaamallaan englanninkielisella sanalla eli Yes! Olo ei jostain syysta tuntunut viela taysin levolliselta, mutta kaveri hataantyi uteluistani siinamaarin etta otti jalat alleen ja lahti sopivasti jonkunmoisen aikataulun edesta pois. Hyva niin.
Varmana tietona olin saanut kuulla paristakin erilahteesta etta linkka lahtee Pattayalta k.17:00 ja se on ainoa joka menee CB paivittain. Flappitauluun oli kuitenkin merkattu ajat 16:30 ja 17:30 ja asiallisesti jopa naiden bussien maaranpaat, kello 17:00 lahteva bussi oli luultavasti pudonnut jonnekkin aika-avaruuden madonreikaan eika sellaista nyt ollut luvassa. Samassa paikalle pysahtyy joku linkka, josta pyyhaltaa ulos joku nauriinlailla hymyileva sisaanheittaja, joka kysyy multa etta minne matka. Sanon etta Chantaburiin. Kaveri nappaa repun mun kadesta ja nakkaa sen rahtitilaan ja viittiloi sisaan autoon. Ajattelin etta kylla tassa nyt on suunta ainakin oikea etta hypataan kyytiin vaan, toivottavasti pysahdytaan jossain vaiheessa ihan oikeallekkin bussiasemalle, josta voisi kysella uusia koordinaatteja. Vahanajan paasta yks korppikotka.. anteeks lipunmyyjatati, tulee tiukkaamaan multa kiukkuseen?? savyyn etta minne olet matkalla. Nain oletin, koska tuskimpa se siina thaiksi oli mulle Ooppelia tai posliininorsua kauppaamassa. Onneksi pelastava enkeli puuttui tilanteeseen takavasemmalta ja ryhtyi tulkiksi. Sain tietaa etta olin matkalla Rayongiin, josta bussia vaihtamalla paasisi lopulta Chantaburiin. Turha kai mainitakkaan etta kello oli 16:40 jolloin minkaan valtakunnan linja-auton ei olisi kuulunut "aikataulun" mukaan pysahtya kyseiselle pysakilla.. sitahan se siis taisi lopulta olla.
Paasin lopulta CB:n kissanviiksen vajaa yhdeksan ja siita puolentunnin paasta olin jo suihkussa The River guest housessa. Kavin viela illalla respasta tiedustelemassa kyytia Oasis Water Worldiin jonka takia olin ylipaataan tanne tullut. Sovittiin etta taksi tulee hakemaan mut seuraavana aamuna yhdeksalta.
Aamulla auto oli ajoissa paikalla ja sovin kuskin kanssa konttasumman, jolla se ajeluttaa mua koko tiistain. Kaytiin ensin siella OSW:ssa, jossa katsoin loppupatkan delfiini showsta, jonka jalkeen paastiin itse asiaan eli pulikoimaan noiden sulavaliikkeisten rasvapalleroiden kanssa. Aivan mahtavaa!! Meita oli samaan aikaan altaalla kolme ryhmaa joista yksi kasitti 3 henkea, toinen 2. Itse muodostin itseitsekseni kolmannen yhdenhengen ryhman, joten sain nainollen jakamattoman huomion osakseni. Uinti delffiinien kanssa kesti kaikkiaan tunnin, jonka jalkeen kavin viela katsomassa sen shown alkupuolen joka oli tullessa jaanyt valiin.
Matka jatkui taman jalkeen BliuBlauBloo kansallispuistoon, jonka erikoisuuksiin kuului vesiputouksen jalkeiset lammikot, jotka olivat TAYNA kaloja. Mainoslause kuului Play with fish. Taytyy sanoa etta aika laimealta se tuntui delffiinien jalkeen, mutta itse vesiputous oli komea ja vesi raikkaan virkistavaa sen pienen patikoinnin paalle.
Kaytiin viela iltapaivalla bussiasemalla, josta sain aikataulutietoja huomista varten. Seuraavaksi olisi tarkoitus suunnistaa kohti Khon Kaenia, josta matka jatkuu Laosiin joskus ensi viikolla.
Torstaina Thaimaassa kuten monissa muissakin buddhalaisissa maissa aletaan viettaa Songran juhlaa. Kemut kestaa aina sunnuntaihin saakka ja niiden paateemana on kastella jokainen vastaantulia vahintaan amparillisella vetta. Khon Kaenissa on pienimuotoinen suomi meetingi tata silmalla pitaen. Vesivaunut on tilattu ja vesitykkeja viritellaan siella jo kuulemma antaumuksella. Eerik Baariin siis, torstaina kello viis.....
Lisaa kuvia http://voyagertwo.kuvablogi.com/
Aivan uskomattoman upeaa Vesku! Pitkästä aikaa tulin katsomaan sun juttuja ja täällähän on vaikka mitä. Nyt on iltalukemista pitkäksi aikaa. Jos ois rahaa, niin tulisin moikkaamaan sua sinne välittömästi (voit huokaista helpotuksesta, mulla ei ole ;-))! Mä olen nyt kesäkuun puoleenväliin asti Englannissa tutkijavierailulla, asun Fleetissä. Täällä on kans paljon nähtävää... mutta niin erilaista.
Kaikkea hyvää sinne!
Lämmöllä ajatellen
Virpi
by virpivipe