Sunnuntai 23. Huhtikuuta, Pattaya

Jos vain yhden tuliaisen saisi tuoda taalta Suomeen, niin se olisi ehdottomasti Songran partyt! Tunnelma oli kuin vappuna Suomessa, silla erotuksella etta suomalaisten yleiseen hilpeyteen vaikuttaa paitsi runsaiden alkojuomien kaytto, myos se etta pitka, kylma ja pimea talvi on vihdoin ohi ja kevataurinko puskee vakisin hymya yhden jos toisenkin pakkasten ahavoittamille poskipaille. (Olipa lause.. ei meinannut millaan saada poikki???!?) Thaimaassa Songran asettuu vuoden kuumimpaan aikaan, jolloin ei ole yleensa tietoakaan sateesta. Siis yleensa. Talla kertaa ainakin Khon Kaenissa sataa ripotteli kaikki kolme paivaa, vaikkei se sinallaan juurikaan tunnelmaa latistanut. Ei kay myontaminen etteiko jaakylma vesiampari niskaan kaadettuna olisi ollut enempi miellyttavaa 35 kuin 25 asteen lammossa.

Itse matka Chantaburista Khon Kaeniin oli hmm.. varsin mielenkiintoinen. Herasin hotellista 2 aikaan yolla ja muistin etta ensimmainen bussi lahtisi Koratiin 2:30. Heitin akkia vaatteet niskaan ja repun selkaan seka suunnistin respaan kirjoittautumaan ulos. Kysyin virkailialta voisiko han tilata taksi etta nyt olisi vahan kiire. Hemmo yritti soitella kolmeen numeroon, muttei mistaan vastattu. No, paatin lahtea koittamaan tuurilla mopotaksia kadulta, mutta kadut olivat aivan autiot. Lahdin kuitenkin kavelemaan asemalle pain ja kovaksi onnekseni vastaan tulikin arviolta 70 mopotaksikuski joka ei osannut sanaakaan englantia, eika mulla ollut aivan tarkkaa kasitysta missa se asema sijaitsi. Hyppasin kuitenkin kyytiin ja naytin etta aja tuohon suuntaan, kun nain ensimmaisen vastaantulian kaskin pappaa pysayttamaan ja tuurilla se hemmo tiesikin mika bussthashuun on. Asemalla olikin aika rauhallista ja sain ostettua lipun helpolla. Hyppasin auton kyytiin ja herasin seuraavaksi vahan yli kuuden jollain vahan suuremmalla bussiasemalla, jolloin sain kuningasajatuksen etta tassahan kerkiaa kayda varmaan rookilla. Jihuu, hyvin kerkesin sauhut vetamaan. Pienena takaiskuna taas tuli se etta yhtakkia linkkaan tunkee sata uutta ihmista ja kun yritan angeta jalkijoukossa sekaan huomaan seisovani aivan auton etuosassa, josta ei olisi toivoakaan paasta entiselle istumapaikalleni. Seuraavat liki nelja tuntia sitten menikin seistessa paikallaan. Aina valilla kuskinapupoika kavi siirtelemassa?? ihmisten jalkoja enemman lomittain etta saatiin taas pari uutta elamysmatkustajaa kyytiin.

Lopulta paastiin kuitenkin Koratiin josta olisi viela n.200km matka Kohon Kaeniin. Menin ensin kysymaan paikkoja VIP-busseista mutta kaikki paikat oli loppuunmyyty 2 paivaa eteenpain. Kysaisin viela normaalivuoroja, mutta niissa oli sama juttu. Otin TukTukin alle ja suuntasin seuraavaksi juna-asemalle, mutta siellakin myytiin ei oota kaikkiin "inhimmillisiin" vuoroihin. Tarjolla oli kuitenkin viela kolmosluokan karjavaunu, johon oljenkorteen tartuinkin hanakkaasti kiinni. Matka ei lopultakaan ollut niin tuskastuttavaa enaa ensimmaisen tunnin jalkeen jolloin juna oli royhtaissyt sisuksistaan suurimman osan matkustajista. Itseasiassa se oli jollaintapaa jopa hauskaa. Kaikkien ovien ja ikkunoiden ollessa joko auki tai ne oli salakavalasti kahvelletty pitkakyntisten toimesta, lempea iltatuuli puhalteli mukavasti vasyneen matkailian punakkaa naamaa.

Khon Kaenissa oli siis jo kolmannet suomi miitingit mihin yritin osallistua. Edelliset olin missannut ensin Samuilla vuorokaudella, liian optimistisen aikataulutukseni takia, toiset Kuala Lumpurissa urvelon taksikuskin takia.Olin siis viiden aikaan Eerik baarissa, jossa oli myos liuta Thaiklupin sivuilta enemman ja vahemman tuttua porukkaa. Kaikkiaan tosi mukavia tyyppeja joiden kanssa vierahti mukavat nelja paivaa.

Sain maanantaina kyydin Thaiklupin aktiivisimmalta kirjoittajalta Lasselta tulevine vaimoineen Laosin rajalle. Jos Lasse nyt sattuu lukemaan tata, niin pahoittelen kommahdystani etta unohdin maksaa matkasta mitaan, mutta eikohan tuo asia korjaannu joku kerta kun tormataan.

Vientianesta yritin taas kerran kysella vip-bussia Vang Viengiin, mutta rukouksiini ei tallakaan kertaa vastattu, vaan jouduin suoriutumaan matkasta linkalla, joka oli nahnit parhaat paivansa varmaan jossain toisen maailmansodan kieppeilla, ja luultavasti joutunut siella myos pommitukseen.

Tarvike kasijarru loytyi onneksi sopivasti ojanpenkasta johon pysahdyttiin tauolle.

Saavuin Vang Viengiin juuri sopivasti iltapaivaruuhkan aikaan, jolloin sai jo heti kattelyssa selville, missa tassa kylassa on kyse.

Rennonpaa mestaa saa hakea vaikka spakettitehtaalta mutta turhaan. Siella oli yksi suurempi paakatu (siis juuri toi yllaoleva kuva) jonka varrella oli ravintoloita joihin oli tuotu jotain suuria sohvia tai sankyja vastaavia kyhaelmia. Jengit sitten makoilee niissa aika tukevassa polyssa ja katsoo telkasta nonstoppina Frendeja. Kyllahan sita paripaivaa noinkin flekmaattisena viettaa, mutta ainakin mulle ne 4 paivaa mitka siella vietin riitti aivan mainiosti. Happyruokien ja Frendien tuijottamisen ohella oli myos jotain luolia lahistolla joihin paatin yks paiva menna kaymaan. Vuokrasin mopon vaikka hinta tuntuikin paikalliseen hintatasoon nahden kohtuuttomalta. Samalla hinnalla olisi saanut vuokrattua 5 polkupyoraa, mutta tulin siihen tulokseen etta 5 pyoran raahaaminen viidakossa olisi ollut kohtuuttoman hankalaa, joten maksoin sen kiskuri hinnan Hondasta. Itse luolille paasy oli tosi vaivalloista ja useiden polkujen risteillessa sekaisin tuli jopa vahaksi aikaa sellainen olo, ettei opas olisi ollut sittenkaan pollompi ajatus. Loysin kuitenkin lopulta takaisin paatielle jolta oli alunperin lahtenyt ja ajelin viela sita noin 50 kilsaa poispain Vang Viengista. Pikkukylat seurasivat samanlaisina toisiaan ja tunnelma oli jokapuolella jopa astetta ystavallisemman oloinen kuin Thaimaassa.

Torstai aamuna paatin ottaa taas suunnan kohti Thaimaata ja erinaisten kommelluksien jalkeen olen taas Pattayalla josta suuntaan huomenissa vihdoin sille rantalomalleni Koh Changiin.