Turussa 23.12.2006

Lupasin vielä kirjoittaa jonkilaista loppuraporttia ennen joulua. Tässä on enää muutama päivä jäljellä täyttää tämä lupaus, joten paras alkaa pitää kiirettä. Joulukorttien lähetys jäi tänä vuonna väliin, joten tämä saa luvan toimia samalla Wirallisena hyvän onnen toivotuksena kaikille kavereille ja sukulaisille. Parempaa vuotta itselleni en voi realistina enää ensi vuodesta toivoa kuin tämä kulunut vuosi on minulle ollut, mutta teille muille sen ilon kernaasti suon. Sencin Amatöörit :-)

Alunperin tarkoituksenani oli korjata tänään myös kirjoitusvirheet sekä lisätä ääkköset aikaisemmista postauksista, mutta työ alkoi tuntua ylivoimaiselta. Säilytettäköön siis autenttisuus luettavuudenkin kustannuksella, sikälikin kun täällä näyttää vieläkin lukioita käyvän siitä huolimatta noin 20 ihmisen viikko vauhdilla. Käviöitä on tähän päivään mennessä ollut 6392 kappaletta ja yhä suuremmaksi käy hämmästykseni kuinka seikkaperäisesti ja selkeästi olen onnistunut tänne kirjoittamaan, koska vieläkään ei juuri kellään ole mitään kysyttävää. Hyvä minä!

Palattuani Koh Chngilta mantereelle olin tosiaan kahden vaiheilla. Lähtisinkö jatkamaan alkuperäisen suunnitelman mukaan Kambozsaan, vai lähtisinkö päinvastaiseen suuntaan kohti Bangkokia. Hyppäsin sen kumempia ajttelematta lavataksiin ja päätin että teen päätöksen vasta kun olen päässyt jonnekkin suurempaan kaupunkiin. Päivä oli taas kerran tulikuuma ja matka Trattiin tuntui kestävän ikuisuuden. Avolavalla ilmastointi ei ollutkaan siitä huonommasta päästä, mutta se pöly! Samalla kyydillä sattui mukaan pari suomalaistakin, mutta en ollut kovinkaan sosiaallisella päällä, enkä paljastanut että ymmärsin heidän juttujaan. Heh. Jos he nyt tätä sattuvat lukemaan, niin mun idioottimainen hymyilyni oli vaan seurausta siitä että Changilla sattui viimeiseksi odottamattomia kommelluksia pyörän palauttamisessa. Olin mm. ajaa kolarin jäähallin kokoisen maasturin kanssa niillä käsittämättömän jyrkillä ja mutkaisilla vuoristoteillä... Tuuli tempaisi jossain välissä kypärän mukaansa siitä etukorista keskelle tietä, juuri kun olin siirtymässä poimuajoon. Kypärään tuli kuitenkin vain kosmeettisia vaurioita ja uskon että se ajaa huolimattomuudestani riippumatta sitä samaa blasebo efektiään vielä tänäkin päivänä mihin se on alunperinkin epäilemättä suunniteltu. Pari kilometriä ennen sitä vuokrauspaikkaa alkoi lisäksi sataa. Trooppinen rankkasade on elämys kyllä sinällään, mutta jos on nähnyt juuri edellisenä iltana vaivaa kaikkien pyykkien pesemiseen/ kuivattamiseen. Argh. Onneksi en joutunut palaamaan sinne vuokrauspaikalle kuin enää kahdesti. Eka kerralla muistin että olin unohtanut pantiksi antamani passin ja toisella siltä muuten ystävälliseltä lie päällepäsmärin vävyltä loppui bensa keskellä sitä hiton viidakkoa kun se hyvää hyvyytään tuli luvanneeksi heittää mut satamaan. Lainasi sitten mun puhelinta ja pyysi avun paikalle. Kiltti hemmo..

Changilla olon aikana oli tullut pari puhelua Pattayalta, joten annoin sen lopulta ratkaista ja päätin suunnistaa tutuille kulmille enkä lähtenyt tutkiskelemaan Kambodiaa tällä kertaa. Siellä olisi tullut todella pitkä reitti jos olisin halunnut käydä niissä kaikissa paikoissa joita olin etukäteen ajatellut. Aikaakin tuntui olevan jäljellä enää 5 viikkoa, joka alkoi muodostaa paniikkimielialaa "Reissu on kohta lopussa" tyyliin. Nyt kun asiaa ajattelee, niin toi aikahan on kaksinkertaisesti sellaisen normi lomamatkan pituus. Yhtäkaikki päätin että suuremman juoksut on juostu ja oleilen sitten parissa paikassa vähän pidempään. Pattayalla olinkin sitten lähemmäs kolme viikkoa kunnes tuli haikeiden jäähyväisten aika ja löysin itseni bussiasemalta ostamasta matkaa Bangkokiin.

Olin siis jo neljättä kertaa enkelten kaupungissa. Tosin kaksi kertaa niistä oli ollut vain läpiajoa matkalla johkus toiste. Tällä kerttaa olisi kuitenkin enemmän aikaa pyöriä ja tulihan sitä pörräiltyäkin. Mutta kun tulin tuossa jo aloittaneeksi juttuja pikku kömmähdyksistä, niin kerrotaan tähän vaikka tarinaa viimeisestä viikonlopusta. Oli perjantai päivä ja olin lähtenyt hotellilta jo varhain käydäkseni muutamassa paikassa jotka oli vielä käymättä. Ensin suunnistin Baiyoke sky hotelliin, joka oli ollut valmistuessaan Aasian korkein rakennus. Skytrain asemalta näytti että sinne on korkeintaan viiden minuutin kävelymatka, mutta lopulta se matka kesti varmaan yli tunnin. Osaltaan tähän vaikutti se, että käytin kaikkia suuria ostoskeskuksia keitaina, joiden läpi oli hyvä kävellä viileentymään aina kun niitä kohdalle osui. Hyvä idea noin niinkuin teoria tasolla. Eksyin kuitenkin jo ensimmäiseen kolossiin pitkäksi aikaa ja aina kun tupsahdin kadulle jostain ovesta en onnistunut saamaan sitä 300 metristä maamerkkiä näkyviini. Lähdin viimein vähän kauemmas kävelemään ja kun sain seuraavan kerran tornin tähtäimeen otin näppäränä kompassista suunnan ja palasin vasta sen jälkeen hikisenä sinne keitaaseeni. Oikea ulko-ovi löytyikin tämän jälkeen helpolla ja sovelsin samaa taktiikkaa menestyksekkäästi myös jatkossa.

Itse torni oli no.. korkea. Siellä oli 88. kerroksessa sellainen revolveribaari mistä pääsi toljottamaan kaupunkia lintuperpektiivistä. Katsoi minne ilmansuuntaan tahansa, niin missään ei näkynyt merkkiäkään siitä että kaupunki muuttuisi erillaiseksi.. hiljaisemmaksi. Loputonta betoniviidakkoa, alapuolella lentäviä helikoptereita sekä samalla tasolla maleksivia pilvilauttoja. Erikoista oli ainoastaan rakennuksen pohjakerrokset, jotka oli täynä sikinsokin olevia kojuja aivan samoin kuin kadunvarsilla. Jokseenkin outoa, kun kyse oli sentään jonkin sortin laatuhotellista. Vastaanotto oli kylläkin jossain kerroksessa 20+ joten voi olla ettei henkilökunta ollut tietoinen että raavas oli valloittanut katutason omiin tarpeisiinsa. Tämä tuli mieleen siitä, että etsiessäni tietä sinne huipulle tulin jossain vaiheessa jollekkin parkkitasanteelle joka oli jossain 15. kerroksen tienoilla.

Seuraavaksi otin taksin ja ajatin itseni Khaosanroadille, joka on ehkä kuuluisin reppureissaajien majoittautumis ja ostospaikka Bangkokissa, jonka takia olin sitä karttanutkin viimeiseen asti. Päivän ohjelmaan kuitenkin kuului tuliaisten hankinta johon tarkoitukseen se oli omiaan. KR olikin oikeastaan miellyttävämpi kokemus kuin olin uskaltanut odottaa. Sieltä puuttui lähes tyystin kaikenlainen agressiivinen kaupittelu johon muuten yhtenään tuollapäin törmää. Sain ostettua kaikenlaista krääsää kunnes huomasin rahojen käyvän vähiin ja menin automaatille. Kone sylkäisee sisuksistaan rahojen sijaan lapun jossa lukee "Kortti ei ole käytössä. Ottakaa yhteys pankkiinne" SIIS MITÄ? Mulla rahat aivan finiitto ja Suomessa pankit sulkisivat ovensa parin tunnin päästä! Nyt tuli kiire... Onneksi mulla oli vielä sen verran rahaa, että pääsin taksilla takaisin hotellille josta kouraisin loputkin hilut mukaan että sain ostettua lisää puheaikaa puhelimeen. Takaisin hotellille ja soitto siskolle, että nyt on kiire. Mulla oli noin sata bahtia rahaa, viikonloppu tulossa ja tiistaina lento takaisin suomeen. Sisko alkoi selvittelemään tilannetta ja jonkun ajan kuluttua kävi selväksi, että ainoa keino saada rahat mulle oli joku sika kallis tilisiirto täkäläiseen Siam City Bankkiin. Muistelin että oli jossain sellaisen kyltin nähnyt ja lähdin seuraavaksi sitä etsimään. Sisko lupasi lähettää rahat jokatapauksessa heti, sillä Suomessa pankit olivat juuri sulkeutumassa eikä näinollen ollut mahdollista varmistaa ensin että löytäisinkö edes sitä pankkia täältä.

Singahdin ulos kyselemään mopotakseilta josko nämä tietäisivät kyseisen pankin. Kukaan ei ollut sellaisesta kuitenkaan kuullutkaan mutta pyytelivät tulemaan kyytiin, että kyllä se jostain löytyy. En kuitenkaan voinut tähän luottaa, koska rahat oli niin loppu, että niillä ei kauaa huristeltaisi edes mopon kyydissä. Keksin mennä kysymään asiaa muista pankeista ja vihdoin eräs neitokainen tiesikin missä kyseinen lafka sijaitsee. Pyysin kirjoittamaan ajo-ohjeet thaiksi lapulle ja palasin moposuharien luo. Ajo-ohjeiden ansiosta kuski löysi paikan hetkessä eikä sinne ollut edes kovin pitkä matka. Mutta mutta... SE oli kiinni?? Aukeaisi kyllä seuraavana päivänä kymmeneltä. Jee jee.. mopolla takaisin hotellille ja kuski ruinaamaan 100 bahtia siitä kyydistä. Sain tingittyä sen verran että mulle jäi itselle vielä noin 20... Oli aika ankee fiilis. Rojahdin hotellin sänkyyn miettii että miten nyt. Sekin oli vielä epävarmaa onnistuiko se pikasiirto ja mulla puheaikakin taas lopussa. Sitten muistin että olin saanut suomesta Heikiltä ja Pirkolta sukanvarren. Siis ihan konkreettisen sellaisen, mihin oli ahdettu iso läjä 2 euron kolikoita. JES. Kaivoin sen repun pohjalta ja laskin että siellä oli vielä yli 60 euroa rahaa. Sandaalit sauhuen lähdin kolikkoineni ulos, mutta ilo oli ennenaikainen. Missään rahanvaihtopisteessä ei otettu vastaan kolikoita. Sitten muistin yhden Suomi bilis baarin (After Work) jossa oli käväissyt silloin ensimmäisellä viikolla kun olin tullut Bangkokiin. Oltiin silloin vaihdettu sen omistajan kanssa vain muutama sana, mutta ajattelin silti mennä kysäisemään josko hän auttaisi maanmiestään hädässä. En hennonut käyttää 10 bahtia skytrainiin vaan kävelin jo hämärtyvässä illassa ja pienessä tihkusateessa sinne baariin. Omistaja olikin paikalla ja ehdotin että voisiko hän lainata mulle 3000 bahtia rahaa niitä kolikoita vastaan joka oli jotakuinkin niiden käypä arvo. Kerroin että saan mahdollisesti rahaa huomenissa ja tulen sitten lunastamaan kolikkoni samalla hinnalla takaisin. Näin tehtiin.. Jipiii... Jos oli ollut muutamia tunteja aikaisemmin fiilikset vähän down, nyt ne ponkaisi kerralla stratosfääriin.

Seuraavan päivän aamuna menin jo huomattavasti levollisimmin mielin kyselemään niitä siskon lähettämiä rahoja. Ei ollut enää sellaista paniikkia, sillä pärjäisin ehkä rimaahipoen jopa Ruotsiin asti näillä hiluilla. Rahat olivat kuitenkin tulleet ja homma oli taas siististi kuosissa. Samainen mopopoitsu oli heittämässä mua ja tällä kertaa annoinkin sille sitten oikein 150 batia reissusta, ökyrikas kun nyt olin. Kävellessäni takaisin hotellille kolme kukan myyjä muksua tuli piirittämään mua. Ne oli tavallistakin innokkaampia ja roikkuivat shortsin lahkeissa oikein tosissaan. Yhtäkkiä tunsin kuinka reisitaskun vetoketju aukesi. Ravistelin ehkä turhankin kvakouraisesti muksut kimpustani ja huusin..*WTF* Ne meni ensin aivan kalpeiksi ja liikkumattomiksi sitten ne lähti juoksemaan karkuun. Tarkastin äkkiä sen mun isorahapuli taskun ja huomasin ettei mitään ollut hävinnyt. Mutta kuinka liki se liipasikaan? Siitä kun olin saanut noi rahat oli kulunut korkeintaan 10 minuuttia.. huh huh.

Pari seuraavaa päivää meni todella nopeasti. Jatkoin ostosten tekemistä ja kiertelyä paikoissa joissa en ollut vielä kerennyt käymään ennen tota pikku breikkiä proggigsassa. Tiistaina sitten kamat kantoon ja lentokentälle. Taksikuski yritti vielä viimeisen kerran kusettaa, mutta siitä selvisin jo rutiinilla. Lento Bangokista Heathrowlle meni nopeasti. Lento oli lähtenyt BKK vähän yli puolenyön vain noin puolituntia myöhässä. Nukuin yli puolet matkasta ja lähestyttäessämme Lontoota olimme vain noin puoli tuntia myöhässä aikataulusta. Tai näin siis luvattiin kuullutuksissa. Mulla oli kentällä 2 tunnin marginaali, joten en ottanut suurempaa huolta tästä. Huoli alkoi kuitenkin hiljalleen kavaa kun ilmoitettiin että ilmatilassa on ruuhkaa ja joudumme jonottamaan laskeutumista. Jonottamista kestikin sitten niin kauan että huomasin että taitaa tulla sittenkin jo hieman kiire. Kerroin asiani lentoemännälle joka palasi pian kertomaan että ihan oikeasti, ihan kohta laskeudutaan. Kapteeni lupasi kuulemma hoitaa viivästymis homman ja ohjauksen nopeasti jatkolennolle?? En oikein ymmärtänyt mitä tällä tarkoitettiin, mutta samassa jo pyydettiin istuimille laskeutumista varten ja juttu jäi siltäosin kesken.

Lontossa juoksin putken läpi saapuvien puolelle, jossa sain liittyä jonoon joka oli tarkoitettu Vipeille tai muuten vaan kiireisille joksi minut luettiinkin näytettyäni jatkolentolipun. Pääsin sivuuttamaan noin sadan metrin rahvaan muodostaman ketjun, jossa aikaa olisi kulunut vähintään tunti. Hienoa! Taidan sittenkin ehtiä sille jatkolennolle! Oli jo aikakin että hommat alkoivat taas sujua sutjakkaammin.

Niinpä niin ja ja kissat sukeltaa. Hah! Kakkosterminaalissa, josta ulkomaanlennot lähtevät ei näkynytkään lentoa monitoreilla. Mitä ihmettä? Ei kai lennot nyt koskaan etuajssa lähde, sillä aikaa piti oleman vielä viisi minuuttia jäljellä. Listattuna oli noin seuraavat puolentoista tunnin lennot, joissa siis sitä Tukholman lentoa ei ollut. Ei auttanut muu kuin mennä palvelutiskille jonottamaan että saisi tarkempaa tietoa. Turha kai sanoakkaan, että jonottamiseen tuhraantui se puoli tuntia ja jos kyse oli jostain tietoliikenne ongelmasta mistä johtuen lentoa ei näkynyt töllöissä, olisin jo auttamatta myöhässä.

Viimein päästyäni tiskille iloinen virkailija kertoi minulle, että koko lento oli peruttu. Niinpä niin. Valehtelin sujuvasti, että mulla oli jatkolento Tukholmasta jo parin tunnin päästä että josko se voisi buukata mulle mahdollisimman nopean korvaavan lennon. No broblem. Seuraavalle lennolle pääsisin jo kolmenvartin kuluttua. Liput vaihtoon ja aulaan odottamaan. En ollut suurestikkaan hämmästynyt ettei sitä uuttakaan lentoa ollut vielä screeneillä. Kun lähtöön piti olla aikaa enää 20 minuuttia menin uudelleen kysymään asiasta. Minulle ilmoitettiin että ATK puolella oli todellakin jotain häikkää ja sitä lentoa ei saada näkymään näytölle, mutta kyllä se lähtisi ihan vain puolitoista tuntia myöhässä siitä ajasta mitä minun uudessa lipussani oli printattu. Jep jep.

Aloin jo olla vähän huolissani mahdanko oikeasti keretä edes sille ilta laivalle Tukholmasta Turkuun johon oli oikeasti aikeissa mennä. Maleksin kentällä vielä noin 2,5 tunti ja kas kummaa olin taas ilmojen teillä. Ynnäilin päässäni, että siirtyminen Arlandasta Tukholman keskustaan ja sieltä satamaan bussilla tai normaali junalla ei enää onnistaisi. Taksi kyyti on taas olisi tolkuttoman hintainen joten päätin ottaa sen luotijunan, joka sekin olisi kalliimpi kuin 700km lento Bangkokista Siang Maihin. Sillä matka kentältä keskustaan kestäisi vain 20 minuuttia, joten minulle jää noin tunti aikaa päästä siitä sitten satamaan ja laivaan. Jos siis kaikki sujuisi tälläkertaa jouheasti, mitä suuresti epäilin koska olin varma että ainakin matkatavarat pitäisi käydä ilmoittamassa Arlandassa kadonneiksi. Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun matkatavara-aulassa vartin jonottamisen jälkeen virkailija kävikin näyttämässä minulle sen päivän noutamattomia matkatavaroita, joiden joukosta löysin kuin löysinkin omani. Yes! Nyt vaan äkkiä tulliin ja peräsuolitähystykseen. Sain kokea jo toisen positiivisen yllätyksen vartin sisään, kun minua ei kutsuttukkaan kehononkaloiden tutkimukseen vaan pääsin tullista läpi heittämällä. Vain väsynyt huumekoira nuuhkaisi ja haukotteli perään.

Olin jo menomatkalla maleksinut Arlandan lentokentällä muutamia tunteja joten muistin aika hyvin mistä ne junat lähtivät. Ainoa ongelma oli ettei kukaan asemalla osannut käyttää niitä lippuautomaatteja, eikä minkäänlaista henkilökuntaa paikalla näkynyt. Olisin halunnut maksaa matkan suoraan Masterilla, ettei tarvitsisi turhaan valuuttaa vaihtaa, koska laivalla pärjäisin taas euroilla. Päätin poltaa tupakin siinä laiturilla tupakoimiskieltokyltin alla josko sillä saisin usutettua jonkun virkailijan kimppuuni. Turha toivo. Ajattelin jo mennä ilman lippua ja toivoa etteivät ne heitä minua ulos junasta ennen keskustaa. Tähän seuraavaan junaan oli kuitenkin jo ihan pakko päästä jos mielin vielä siihen iltalaivaan. Koitin mielessäni muistella jotain ruotsinkäelisiä sanoja, joilla saisin kiireeni selvitettyä mikäli joku kielitaidottomampi kondari sattuisi paikalle. Ainoat mieleenitulevat ruotsalaiset sanat olivat kuitenkin sitä luokkaa, etteivät ne olisi ainakaan jouduttaneet matkantekoani. Menin lopulta sitten kuitenkin uudelleen sinne yläkertaan vaihtamaan hieman rahaa, koska vaaniva martyyrin ura ei selvästikkään viimeaikaisten kokemusten valossa tuottaisi kovinkaan kaksista lopputulosta.

Noin sivumennen sanoen se rahanvaihto oli muutenkin aika fiksu veto, koska Tukholman bussit käyttävät vaihtovälineenä.. yllätys ylläty Kruunuja. Soitin junasta Marjalle, joka oli ollut Ruotsissa koko kevään opiskelemassa, josko hän osaisi neuvoa mikä lija-auto veisi satamaan. Paniikkimielialassani en kuitenkaan saanut ohjeista paljoa tolkkua, joten jouduin kyselemään kadulla useilta ihmisiltä jotka eivät sitten tietenkään ketään tienneet että mikä linkka sinne till hamn niinqu menee. Lopulta sain jostain lahjatavaraliikkeestä koordinaatit oikealle pysäkille josta sain linkkarin kiinni juoksemalla viimeiset 10 metriä. Matkaseurakseni sain normaalien lisäksi jonkun hippin-nuorukais-kukkais-tytön, joka HUUSI jotain julistusta koko sen noin vartin mikä matka satamaan kesti. Pysäkiltä kepeä spurtti terminaaliin josta luonnollisesti myytiin eioota mitä hytteihin tulee. Otin kansipaikan ja jo muutaman minuutin päästä laiva aloitti matkansa kohti Turkua.

Laivalla ihmisten rynnätessä tax-free ostoksille sulauduin joukkoon ensimmäisten joukossa. Olin eka kassalla saltpastiller purkkeineni jota menin imeskelemään tv-huoneeseen silmät viiruna. Koitin illan aikaan kysellä muutaman kerran peruutuspaikkoja jotta olisin saanut hytin ja päässyt vihdoin pitkäkseni joksikin aikaa. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja päätin mennä edes saunomaan ja poreilemaan. Rentouduinkin mukavasti ja loppu yö sujuikin sitten jo rutiinilla penkillä torkkuen. Mitä nyt se samainen kiljukaula sieltä Tukholman linkkarista ulvoi välillä täyttä kurkkua jotain pelastusta käytävällä. Hän oli siis vaihtanut kielen sujuvasti suomeksi, josta en kuitenkaan jaksanut innostua siitäkään huolimatta että ne olivat pitkiin aikoihin ensimmäiset livenä kuulemani suomenkielen sanat. Minä kiittämätön moukka...

EpiloQ:

Näytti kuin joku näkymätön käsi tai kohtalo olisi halunnut estää parhaimpansa mukaan paluutani Suomeen. Lempä ja viisas sellainen. Olisin kyllä mieluusti vaipunut tähän viettelykseen mikäli vain finanssi politiikka olisi antanut periksi. Paluu arkeen oli helpohkoa vaikkei toisaalta kovin miellyttävää. Suuri palo päästä taas reissuun on muuttunut pysyväksi olotilaksi. Toisaalta oli mukavaa nähdä taas kavereita ja tehdä tuttuja juttuja tällä puolella palloa jonkin aikaa, mutta arki ja rutiinit ajavat helpolla miettimään taas mistä saisi vaihtelua. Jotain suunnitelmia onkin jo olemassa. Kyse ei olekkaan enää kuin siitä, että koska on riittävä kasa pelinappuloita kerättynä jotta pääsee taas singahtelemaan. Koko tälle reisulle en voi olla antamatta kuin kiitettävän arvosanan. Mitään todellisia negatiivisia kokemuksia en kohdannut koko matkan aikana. Tuossa edellä kertomani pikku kommellukset paluumatkasta Suomeen kuuluvat olellisena osana omasta mielestäni matkustamiseen. Rimaa hipoen selvisin siinäkin monessa paikassa, mutta sellaisista saa vain mukavia kicsejä kun ne ottaa oikealla tavalla.

Matkabudjetista on tullut kyselyitä. Reissu kesti luullakseni tarkalleen sata päivää ja rahaa paloi kaikkiaan noin 6000 euroa. Se pitää sisällään kaiken, lentolipuista lähtien. Ai niin.. Vakuutus maksoi sen törky kalliin sairaalahoidon Pattayalla jolle tuli hintaa likemmäs 2000 euroa. Se meni suoraan vakuutuksen piikkiin , enkä joutunut missään vaiheessa omaa kuvetta kaivamaan. Sain jopa yllärinä tässä syksyllä vielä korvauksia menetetyistä matkapäivistä jollaista turvaa en tiennyt koko vakuutukseen edes sisältyvän. Se millaisella päiväbudjetilla tuolla pärjää on n.30 euron luokkaa, ilman että joutuu mistään sen kummemmin tinkimään. Malesia oli mielestäni selvästi Thaimaata ja Laosia kalliimpi paikka, mikä tosin selittyy suurelta osin sillä, että en lopulta käynyt siellä muualla kuin Kuala Lumpurissa.

Mukaan otetuista matkatavaroista onnistuneimmaksi osoittautui puhallettava niskatyyny. Aivan mahtava! Käytin sitä jopa joskus hotellissa lukiessani kirjaa. Pölöimmästä päästä taas oli idea kantaa farkkuja 5000 kilometriä ympäri Aasiaa ilman että olisin niitä koskaan tarvinnut. Ylipäätään Suomesta ei kannata ottaa yhtään mitään mukaan. Poikkeuksena ehkä jotkin reseptilääkkeet, jotka tosin nekin saisi tuolta huomattavasti edullisemmin. Mutta jos on esim. kyse omasta hengestä, niin voi olla että tulee silloin tingittyä hiukasen väärästä paikasta :-) Lopuksi haluan vielä erikseen kiittää Heikkiä ja Pirkkoa jotka säästitte minulta paljon päävnvaivaa parissakin kohdassa matkan aikana, vaikkette sitä ehkä edes itse niin huomanneetkaan, kun en siitä niin suurta numeroa itse tehnyt. Myös Ellalle kiitos viimeisen viikonlopun pelastuksesta ja juoksusta Perjantai iltapäivänä täällä Suomen päässä sekä majoitus avusta.

... Jos joku saa lähiaikoina läjittäin rahaa esim. lottovoiton tahi muun onnenpotkun seurauksena eikä tiedä miten alkaisi pääomaansa käyttää niin otathan yhteyttä tohon allekirjoittaneeseen. Vannon että sillä on idea jos ei parikin mietittynä..

-Vesku-