April 2006

Jos vain yhden tuliaisen saisi tuoda taalta Suomeen, niin se olisi ehdottomasti Songran partyt! Tunnelma oli kuin vappuna Suomessa, silla erotuksella etta suomalaisten yleiseen hilpeyteen vaikuttaa paitsi runsaiden alkojuomien kaytto, myos se etta pitka, kylma ja pimea talvi on vihdoin ohi ja kevataurinko puskee vakisin hymya yhden jos toisenkin pakkasten ahavoittamille poskipaille. (Olipa lause.. ei meinannut millaan saada poikki???!?) Thaimaassa Songran asettuu vuoden kuumimpaan aikaan, jolloin ei ole yleensa tietoakaan sateesta. Siis yleensa. Talla kertaa ainakin Khon Kaenissa sataa ripotteli kaikki kolme paivaa, vaikkei se sinallaan juurikaan tunnelmaa latistanut. Ei kay myontaminen etteiko jaakylma vesiampari niskaan kaadettuna olisi ollut enempi miellyttavaa 35 kuin 25 asteen lammossa.

Itse matka Chantaburista Khon Kaeniin oli hmm.. varsin mielenkiintoinen. Herasin hotellista 2 aikaan yolla ja muistin etta ensimmainen bussi lahtisi Koratiin 2:30. Heitin akkia vaatteet niskaan ja repun selkaan seka suunnistin respaan kirjoittautumaan ulos. Kysyin virkailialta voisiko han tilata taksi etta nyt olisi vahan kiire. Hemmo yritti soitella kolmeen numeroon, muttei mistaan vastattu. No, paatin lahtea koittamaan tuurilla mopotaksia kadulta, mutta kadut olivat aivan autiot. Lahdin kuitenkin kavelemaan asemalle pain ja kovaksi onnekseni vastaan tulikin arviolta 70 mopotaksikuski joka ei osannut sanaakaan englantia, eika mulla ollut aivan tarkkaa kasitysta missa se asema sijaitsi. Hyppasin kuitenkin kyytiin ja naytin etta aja tuohon suuntaan, kun nain ensimmaisen vastaantulian kaskin pappaa pysayttamaan ja tuurilla se hemmo tiesikin mika bussthashuun on. Asemalla olikin aika rauhallista ja sain ostettua lipun helpolla. Hyppasin auton kyytiin ja herasin seuraavaksi vahan yli kuuden jollain vahan suuremmalla bussiasemalla, jolloin sain kuningasajatuksen etta tassahan kerkiaa kayda varmaan rookilla. Jihuu, hyvin kerkesin sauhut vetamaan. Pienena takaiskuna taas tuli se etta yhtakkia linkkaan tunkee sata uutta ihmista ja kun yritan angeta jalkijoukossa sekaan huomaan seisovani aivan auton etuosassa, josta ei olisi toivoakaan paasta entiselle istumapaikalleni. Seuraavat liki nelja tuntia sitten menikin seistessa paikallaan. Aina valilla kuskinapupoika kavi siirtelemassa?? ihmisten jalkoja enemman lomittain etta saatiin taas pari uutta elamysmatkustajaa kyytiin.

Lopulta paastiin kuitenkin Koratiin josta olisi viela n.200km matka Kohon Kaeniin. Menin ensin kysymaan paikkoja VIP-busseista mutta kaikki paikat oli loppuunmyyty 2 paivaa eteenpain. Kysaisin viela normaalivuoroja, mutta niissa oli sama juttu. Otin TukTukin alle ja suuntasin seuraavaksi juna-asemalle, mutta siellakin myytiin ei oota kaikkiin "inhimmillisiin" vuoroihin. Tarjolla oli kuitenkin viela kolmosluokan karjavaunu, johon oljenkorteen tartuinkin hanakkaasti kiinni. Matka ei lopultakaan ollut niin tuskastuttavaa enaa ensimmaisen tunnin jalkeen jolloin juna oli royhtaissyt sisuksistaan suurimman osan matkustajista. Itseasiassa se oli jollaintapaa jopa hauskaa. Kaikkien ovien ja ikkunoiden ollessa joko auki tai ne oli salakavalasti kahvelletty pitkakyntisten toimesta, lempea iltatuuli puhalteli mukavasti vasyneen matkailian punakkaa naamaa.

Khon Kaenissa oli siis jo kolmannet suomi miitingit mihin yritin osallistua. Edelliset olin missannut ensin Samuilla vuorokaudella, liian optimistisen aikataulutukseni takia, toiset Kuala Lumpurissa urvelon taksikuskin takia.Olin siis viiden aikaan Eerik baarissa, jossa oli myos liuta Thaiklupin sivuilta enemman ja vahemman tuttua porukkaa. Kaikkiaan tosi mukavia tyyppeja joiden kanssa vierahti mukavat nelja paivaa.

Sain maanantaina kyydin Thaiklupin aktiivisimmalta kirjoittajalta Lasselta tulevine vaimoineen Laosin rajalle. Jos Lasse nyt sattuu lukemaan tata, niin pahoittelen kommahdystani etta unohdin maksaa matkasta mitaan, mutta eikohan tuo asia korjaannu joku kerta kun tormataan.

Vientianesta yritin taas kerran kysella vip-bussia Vang Viengiin, mutta rukouksiini ei tallakaan kertaa vastattu, vaan jouduin suoriutumaan matkasta linkalla, joka oli nahnit parhaat paivansa varmaan jossain toisen maailmansodan kieppeilla, ja luultavasti joutunut siella myos pommitukseen.

Tarvike kasijarru loytyi onneksi sopivasti ojanpenkasta johon pysahdyttiin tauolle.

Saavuin Vang Viengiin juuri sopivasti iltapaivaruuhkan aikaan, jolloin sai jo heti kattelyssa selville, missa tassa kylassa on kyse.

Rennonpaa mestaa saa hakea vaikka spakettitehtaalta mutta turhaan. Siella oli yksi suurempi paakatu (siis juuri toi yllaoleva kuva) jonka varrella oli ravintoloita joihin oli tuotu jotain suuria sohvia tai sankyja vastaavia kyhaelmia. Jengit sitten makoilee niissa aika tukevassa polyssa ja katsoo telkasta nonstoppina Frendeja. Kyllahan sita paripaivaa noinkin flekmaattisena viettaa, mutta ainakin mulle ne 4 paivaa mitka siella vietin riitti aivan mainiosti. Happyruokien ja Frendien tuijottamisen ohella oli myos jotain luolia lahistolla joihin paatin yks paiva menna kaymaan. Vuokrasin mopon vaikka hinta tuntuikin paikalliseen hintatasoon nahden kohtuuttomalta. Samalla hinnalla olisi saanut vuokrattua 5 polkupyoraa, mutta tulin siihen tulokseen etta 5 pyoran raahaaminen viidakossa olisi ollut kohtuuttoman hankalaa, joten maksoin sen kiskuri hinnan Hondasta. Itse luolille paasy oli tosi vaivalloista ja useiden polkujen risteillessa sekaisin tuli jopa vahaksi aikaa sellainen olo, ettei opas olisi ollut sittenkaan pollompi ajatus. Loysin kuitenkin lopulta takaisin paatielle jolta oli alunperin lahtenyt ja ajelin viela sita noin 50 kilsaa poispain Vang Viengista. Pikkukylat seurasivat samanlaisina toisiaan ja tunnelma oli jokapuolella jopa astetta ystavallisemman oloinen kuin Thaimaassa.

Torstai aamuna paatin ottaa taas suunnan kohti Thaimaata ja erinaisten kommelluksien jalkeen olen taas Pattayalla josta suuntaan huomenissa vihdoin sille rantalomalleni Koh Changiin.

Oli viime postauksessa niin helposti taas sanottu, etta otaNpa tuosta bussin ja suuntaan kohti Chantaburia. Kaytanto olikin sitten taas tyylia Thai. Mikaan ei tuntunut toimivan niinkuin pitaisi, mutta kaikki jarjestyi lopulta kuitenkin parhainpain.

Olin pyytanyt yhta tyttoa kirjoittamaan lapulle thaiksi mopokuskia varten etta haluan sille linkka-asemalle, mista bussit lahtee Chantaburiin. Tytto jo kylla sanoi etta ei se oikeastaan mikaan linja-autoasema ole, mutta mopopoitsun pitaisi kylla ymmartaa etta mihin mut jattaa. Antaessani paivakaskyn kyyditsialle han ei kuitenkaan tiennyt mihin mut veisi. Aikansa se siina kavereiltaan kyseli ja lopulta paastiin matkaan. Hammastykseni oli keskinkertaista suurempi, kun kaveri jatti mut "asemalle" jonka virkaa ajoi yksi puupenkki ja paivavarjo?? Palloilin siina aikani ympariinsa ja yritin etsia jotain joka saattaisi muistuttaa lipunmyynti kojua, muttei mitaan senkaltaista nakynyt lahimaillakaan. Kysyin vihdoin yhdelta kaverilta joka naytti suunnileen silta etta parhaimpana paivana muistaa oman nimensa etta taaltako sinne Chantaburiin paasee? Han siihen vastaamaan taatusti ainoalla osaamallaan englanninkielisella sanalla eli Yes! Olo ei jostain syysta tuntunut viela taysin levolliselta, mutta kaveri hataantyi uteluistani siinamaarin etta otti jalat alleen ja lahti sopivasti jonkunmoisen aikataulun edesta pois. Hyva niin.

Varmana tietona olin saanut kuulla paristakin erilahteesta etta linkka lahtee Pattayalta k.17:00 ja se on ainoa joka menee CB paivittain. Flappitauluun oli kuitenkin merkattu ajat 16:30 ja 17:30 ja asiallisesti jopa naiden bussien maaranpaat, kello 17:00 lahteva bussi oli luultavasti pudonnut jonnekkin aika-avaruuden madonreikaan eika sellaista nyt ollut luvassa. Samassa paikalle pysahtyy joku linkka, josta pyyhaltaa ulos joku nauriinlailla hymyileva sisaanheittaja, joka kysyy multa etta minne matka. Sanon etta Chantaburiin. Kaveri nappaa repun mun kadesta ja nakkaa sen rahtitilaan ja viittiloi sisaan autoon. Ajattelin etta kylla tassa nyt on suunta ainakin oikea etta hypataan kyytiin vaan, toivottavasti pysahdytaan jossain vaiheessa ihan oikeallekkin bussiasemalle, josta voisi kysella uusia koordinaatteja. Vahanajan paasta yks korppikotka.. anteeks lipunmyyjatati, tulee tiukkaamaan multa kiukkuseen?? savyyn etta minne olet matkalla. Nain oletin, koska tuskimpa se siina thaiksi oli mulle Ooppelia tai posliininorsua kauppaamassa. Onneksi pelastava enkeli puuttui tilanteeseen takavasemmalta ja ryhtyi tulkiksi. Sain tietaa etta olin matkalla Rayongiin, josta bussia vaihtamalla paasisi lopulta Chantaburiin. Turha kai mainitakkaan etta kello oli 16:40 jolloin minkaan valtakunnan linja-auton ei olisi kuulunut "aikataulun" mukaan pysahtya kyseiselle pysakilla.. sitahan se siis taisi lopulta olla.

Paasin lopulta CB:n kissanviiksen vajaa yhdeksan ja siita puolentunnin paasta olin jo suihkussa The River guest housessa. Kavin viela illalla respasta tiedustelemassa kyytia Oasis Water Worldiin jonka takia olin ylipaataan tanne tullut. Sovittiin etta taksi tulee hakemaan mut seuraavana aamuna yhdeksalta.

Aamulla auto oli ajoissa paikalla ja sovin kuskin kanssa konttasumman, jolla se ajeluttaa mua koko tiistain. Kaytiin ensin siella OSW:ssa, jossa katsoin loppupatkan delfiini showsta, jonka jalkeen paastiin itse asiaan eli pulikoimaan noiden sulavaliikkeisten rasvapalleroiden kanssa. Aivan mahtavaa!! Meita oli samaan aikaan altaalla kolme ryhmaa joista yksi kasitti 3 henkea, toinen 2. Itse muodostin itseitsekseni kolmannen yhdenhengen ryhman, joten sain nainollen jakamattoman huomion osakseni. Uinti delffiinien kanssa kesti kaikkiaan tunnin, jonka jalkeen kavin viela katsomassa sen shown alkupuolen joka oli tullessa jaanyt valiin.

Matka jatkui taman jalkeen BliuBlauBloo kansallispuistoon, jonka erikoisuuksiin kuului vesiputouksen jalkeiset lammikot, jotka olivat TAYNA kaloja. Mainoslause kuului Play with fish. Taytyy sanoa etta aika laimealta se tuntui delffiinien jalkeen, mutta itse vesiputous oli komea ja vesi raikkaan virkistavaa sen pienen patikoinnin paalle.
Kaytiin viela iltapaivalla bussiasemalla, josta sain aikataulutietoja huomista varten. Seuraavaksi olisi tarkoitus suunnistaa kohti Khon Kaenia, josta matka jatkuu Laosiin joskus ensi viikolla.

Torstaina Thaimaassa kuten monissa muissakin buddhalaisissa maissa aletaan viettaa Songran juhlaa. Kemut kestaa aina sunnuntaihin saakka ja niiden paateemana on kastella jokainen vastaantulia vahintaan amparillisella vetta. Khon Kaenissa on pienimuotoinen suomi meetingi tata silmalla pitaen. Vesivaunut on tilattu ja vesitykkeja viritellaan siella jo kuulemma antaumuksella. Eerik Baariin siis, torstaina kello viis.....

Lisaa kuvia http://voyagertwo.kuvablogi.com/

Pattayan ranta-alueen kadut on nimetty kohtuullise rationaalisesti. Ensimmainen rannansuuntainen katu on beach road. Toinen samansuuntainen katu ylospain on yllatys yllatys, second road. Beach road kapenee etelapaassa kavelykaduksi, joka on villisti nimetty walking streetiksi. Peach roadin ja second roadin valilla on kuusitoista kujaa (soi), joissa suurinosa ravintoloista ja ns. "mene mene" paikoista sijaitsevat. Taalla on kuulemma jossain third roadkin, mutta sita en ole eksymisen pelossa uskaltanut lahtenyt etsimaan. Alunperin oli tarkoitus viivahtaa taalla vain vajaa viikko, mutta taalla sita vaan vielakin ollaan.

Ensimmainen yritys karistaa kaupungin polyt kintuista karahti kiville, kun piti viime tiistai aamuna kiiruhtaa linja-autoaseman asemesta bangkok Pattaya Hospitaaliin. Sain siella tuntumaa, miten rikkaat ja kuuluisat mahdollisesti sairastavat. Olosuhteet olivat loistavat, hoito asianmukaista ja nopeaa, joskin ajantajua saattoi hieman sumentaa itsehoidon extremeksi nimeamani laite. Siina oli hk-sinisen kokoinen morfiin ampulli isketty koneeseen jonka toissessapaassa oli manta joka tyonsi nesteet ulos ruiskusta letkuja pitkin kehoon. Minulle ystavallisesti opastettiin etta painelet vaan tasta napista kun kipuja ilmenee ja pian ilkeat poltot vatsanseudulla olivat hamara muisto jossain kaukana toisella planeetalla. Kallis sairaala se oli verratuna jopa suomalaisiin yksityis sairaaloihin, viiden paivan hoidolle tuli hintaa yhteensa 2600 euroa. Hupaisaa sinaansa etta mennessani naurettavan kalliiseen hoitoon olin hieman ylittanyt matkabudjettini, mutta palattuani sielta oloen taas kiltisti raameissa. Kiitos matkavakuutuksen, josta sain kerralla moninkertaisesti maksamani vakuutusrahat takaisin.

Tanaan vihdoin lahden taas jatkamaan matkaa ja iltapaivalla bussi suuntaa kohti Chantaburia, jossa olisi tarkoitus viettaa kolme paivaa ennen kuin matka jatkuu kohti koillis Thaimaata. Alkaa vahitellen tulla paniikki. Tuntuu kuin loma loppuisi kesken ja kaikenlaista olisi sentaan viela suunnitteilla. Sen paatin etta jatan talla kertaa Kambodzan suosiolla valiin, ehkapa sitten seuraavalla reissulla...